Elokuvassa eletään 50-lukua. Nicole Kidman näyttelee Diane Arbusia - nuorehkoa porvarirouvaa ja kahden lapsen äitiä, joka työskentelee valokuvaajamiehensä (Ty Burrell) avustajana. Diane tuntee itsensä turhautuneeksi tavanomaisen elämänsä, valokuvamallien ja turkisloiston keskellä ja ryhtyy kuvaamaan ylellisen elämän kääntöpuolta. Kädettömiä ihmisiä, kääpiöitä, siamilaisia kaksosia. Dianen elämä kääntää kokonaan suuntaa, kun naapuriin muuttaa mystinen, kokonaan naamioituneena kulkeva mies, Lionel (Robert Downey Jr). Outo naapuri kiehtoo Dianea, ja mies päästää lopulta uteliaan naisen asuntoonsa. Lionel kärsii harvinaisesta taudista, karvojen liikakasvusta. Diane viehättyy erikoisesta miehestä ja hänen karvoistaan.
Elokuvan suurin ongelma on se, että se ilmentää enemmän tekijöidensä intressejä kuin itse Diane Arbusin elämää. Toisaalta pidän sellaisista henkilökuvista, jotka eivät alun perin yritäkään jäljitellä tositapahtumia. Fur voisi näin olla yksi tapa tulkita Arbusin sielunmaisemaa. Elokuva ei kuitenkaan onnistu tässä. Sen lähtökohta on tekijöiden fetisseissä ja ennakkoasetuksissa. Se myös toistaa käsitystä Diane Arbusista kummajaisten kuvaajana. Arbus valokuvasi kuitenkin ihmisiä laajasti porvarielämän reunalta ja ulkopuolelta, myös "tavallisia" ihmisiä. Arbusin kuvat eivät ole fantasiaa, vaan ne ovat todellisuutta. Ne tuovat valoon elämän monet, piilotetut kasvot.
Elokuva ei tarkastele sen syvällisemmin normaalin ja epänormaalin suhdetta, joka omasta mielestäni on keskeistä Arbusin kuvissa. Nämä kaksi maailmaa jäävät toisilleen vieraiksi, eikä niiden välillä synny kosketusta. Diane astuu friikkien maailmaan ja uppoaa sinne. Elokuva ihannoi outoutta outona. Se ei tuo esiin kummajaisten inhimillisyyttä. Toisaalta esimerkiksi Susan Sontag on kritisoinut Arbusin kuvia juuri tästä syystä. Sontagin mukaan Arbusin kuvat eivät sisällä myötätuntoa kuvattavia kohtaan. Kohde on uhri, joka nähdään rumana, omituisena ja groteskina. En tiedä. En ole selvillä Arbusin omista motiiveista. Kuvaaja ei kuitenkaan koskaan ole viaton, vaan valitsee aina sen, miten hän kuvaa. Itse taas käsitän Arbusin tutkivan kuvillaan tuntematonta ja tuovan valoon sen, mikä siivotaan normaalin tieltä marginaaliin.
Elokuvassa Diane Arbus kuvataan ekshibitionistina, fetisistinä ja pervertikkona. Pidän elokuvassa siitä, miten se näyttää, etteivät pervous, fetisismi ja romanttinen rakkaus ole toistensa vastakohtia ja toisiaan ulos sulkevia. Dianen fetissi on karvat. Hän sivelee miehen karvaista kättä, pukeutuu karvoihin, höylää Lionelin karvoista. Fetissi voi määrittää ihmisen seksuaalisuutta enemmän kuin esimerkiksi sukupuoli. Kulttuuriset käsityksemme seksuaalisuudesta nojaavat romanttiselle rakkaudelle, jonka kuvittelemme olevan ihmisen sukupuolisen ja seksuaalisen elämän huipentuma ja lopullinen päämäärä. Elokuva on siinä mielessä queer, että se tuo esiin mahdollisuuden, että myös fetissi voi olla yksi seksuaalisuutta määrittelevä muoto.
Omalaatuinen elokuva. Hieno juttu on se, että joku on tarttunut Diane Arbusiin ja tehnyt tästä elokuvan. Toivottavasti se ei jää viimeiseksi, ja toivottavasti seuraavassa Diane Arbusta näyttelee joku muu kuin passiivinen ja kömpelöhkö Nicole Kidman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti